Artikkelissa tarkastellaan dikaios-sanojen (suom. ’vanhurskaus’, nyttemmin ’oikeamielisyys’ tms.) määrän ja merkitysten muutoksia Paavalin ja välittömästi häntä seuranneiden kristillisten sukupolvien teksteissä. Aineisto koostuu 31 tekstistä. Tarkastelun lähtökohtana on kielen evoluution teoria, jonka mukaan kieli muuttuu, kun se välittyy ihmiseltä toiselle ja sopeutuu erilaisiin sosiaalihistoriallisiin ja kielellisiin ympäristöihin. Teoriaan liittyy läheisesti distributiivisen semantiikan periaate, jonka mukaan sanoilla ei ole pysyvää merkitystä, vaan merkitys muotoutuu sanojen kontekstista. Tutkimusmenetelmänä artikkelissa käytetään sanojen yhteisesiintymien analyysia, jonka avulla voidaan kartoittaa sanat tai määreet, jotka esiintyvät dikaios-sanaston yhteydessä ja vaikuttavat sen merkityksiin. Artikkelissa havainnollistetaan sanojen yhteisesiintymiä ja niiden muutoksia verkostoanalyysin keinoin. Analyysimme osoittaa, että dikaios-sanoja käytettiin varhaisessa kristillisessä kirjallisuudessa hyvin eri tavoin. Sanojen yhteisesiintymien verkostossa havaitaan odotetusti vahva yhteys Roomalaiskirjeen ja Galatalaiskirjeen välillä sekä näiden kirjeiden yhteys kanonisiin Paavali-pseudepigrafeihin, Polykarpoksen kirjeeseen filippiläisille ja Justinos Marttyyrin teokseen Dialogi Tryfonin kanssa. Aitopaavalilaisilla teksteillä ei kuitenkaan havaita merkittäviä yhteyksiä muihin toisen tai kolmannen kristillisen polven teksteihin, kuten Apostolien tekoihin. Varhaiset kristilliset kirjoittajat mukauttivat siis dikaios-sanastoa uusiin kielellisiin ja konteksteihin ja liittivät niihin toisia merkityksiä kuin Paavali.